Juan Antonio Muro – monivaiheisen tekniikan maalauksia

muro

 

Juan Antonio Muro on opiskellut musiikkia Barcelonassa ja kuvataidetta Helsingissä. Hän on opettanut kitaransoittoa ja kamarimusiikkia Helsingissä ja toimii nykyään kuvataiteilijana ja säveltäjänä.

”Nuorena taide työnsi minua pois kaikista muista aktiviteeteista ja valuin melkein huomaamatta taidemaailmaan, ensin musiikkiin ja myöhemmin myös kuvataiteisiin. Ihaninta taitelijana olemisessa on vapaus ja se koskettava tunne, jonka kokee kun omista käsistä on syntynyt jotakin ennen näkemätöntä. Haastavaa on jatkuva seikkailutilassa ”uiminen” eli se, että harvoin tietää mihin on menossa ja miksi. Haastavaa on myös yksinäisyys ja se, että ei voi luottaa kuin itseensä.”

Juan Antonio kertoo pärjäävänsä taitelijan tuotoilla, kaikki taiteen tuomat epäsäännölliset ja vaatimattomat tulot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja olennainen osa hänen tulojaan.

”Olen kokopäiväinen taiteilija. Itse asiassa olen koko vuoden taiteilija, en tunne lomia.”

Luonto on Juan Antoniolle jatkuva inspiraation lähde. Hän käyttää luonnon tarjoamia aiheita symboleina ja ajan metaforina. ”Pyrin johdattamaan katsojaa aikakäsitteeseen ja sen avulla ajattelemaan omaa suhdettaan ja rooliaan muokkaamaansa tilaan, siis luontoon.”

Teokset on tarkoitettu kaikille, mutta erityisesti niille jotka arvostavat kauneutta ja nauttivat siitä, ja niille jotka etsivät jotakin itsessään taiteen kautta.

”Työni alkaa ajatuksesta, ideasta jonka toteuttamisen käynnistää löytö tai oivallus. Tähän prosessiin järki yhtyy omaa vauhtiaan ja vaikuttaa sitten minkä vaikuttaa.”

Ihmisten kommentit Juan Antonion töistä liittyvät yleensä visuaalisiin seikkoihin, ja ovat samantyyppisiä kuin taiteilijan omat kommentit muiden taiteilijoiden töistä ja päinvastoin. Sisällöstä tuleva kommentti on harvinaisempaa, sillä teokset ovat yleensä abstrakteja: ”kaikki ihmisten antamat kommentit ovat minulle tärkeitä, arvokkaita ja inspiroivia, myös ne vähemmän positiiviset.”

 Tilaa myös katsojien ajatuksille ja tulkinnoille

Juan Antonio käyttää maalauksissaan monivaiheista tekniikkaa. Maalin perinteisen levittämisen lisäksi hän poistaa osan materiaalista sen kuivumisen jälkeen hiomalla puupinnalle levitetyt akryylikerrokset:

”Prosessi sisältää hallitun syy-seuraustekijän, jonka ansiosta voi saada pinnan näyttämään orgaaniselta ja aikaan viittaavan prosessin muodostumiselta, jossa materiaali näyttää nousevan maalauksen pinnalle pikemminkin kuin laskeutuvan siihen.”

Galleriakeskiviikon näyttelyllä ei ole mitään varsinaista sanomaa.

”Näyttelyn pitämiseen ei aina välttämättä tarvita mitään erityistä teemaa tai edes ideaa. Tai sitten idea voi olla vain se, että pyrkii rakentamaan ehjän ja vahvan kokonaisuuden.  Näyttelyn sisällöllinen tarkoitus voi myös muodostua ikään kuin ’itsestään’ maalaamisen pitkässä prosessissa. Näyttelyn katsomista voi kuitenkin helpottaa, tai tässä tapauksessa varmaankin vaikeuttaa se, jos sanon, että olen ajatellut näyttelykokonaisuuden muodostuvan aikakäsitteen ympärille, eräänlaiseksi ajan metaforaksi luonnon tarjoamista aiheista. Siis ihmisen suhdetta siihen ympäristöön johon hän rakentaa elintilansa ja jota hän käyttää hyväkseen enemmän tai vähemmän tietoisesti.”

”Uskon, että taiteen tärkeimpiä rooleja on tämä tunnettu väite:  ’taide herättää katsojaa ajattelemaan ja tällä tavalla jättää hänelle mahdollisimman avoin liikkumatila omien oivallustensa löytämiseen’.  Myös katsojalla siis on vastuuta”.

Juan Antonion maalauksia tmgalleriassa 22.10. – 9.11.2014

Tutustu tm•gallerian galleriakeskiviikon ohjelmaan täältä

Lue myös tm-gallerian tarina


Teräsmies ja juoksupoika – Sirpa Hynninen ja Vesa-Ville Saarinen

HynninenSaarinen

Kuvataiteilija Vesa-Ville Saarisen ja kuvanveistäjä Sirpa Hynnisen yhteinen taiteentekeminen sai aikoinaan alkunsa, kun taiteilijat saivat ajatuksen kuvanveiston ja videotaiteen yhdistämisestä. Nyt yhteisten näyttelyiden parissa on työskennelty jo yli kymmenen vuotta.

Taide on tavalla tai toisella ollut läsnä molemmilla lähes koko elämän. Ennen taidekouluja Sirpa oli ehtinyt jo toiseen ammattiin, mutta valmistumisen jälkeen uusi ura vei mennessään:

“Taidekoulut käytyäni aloin tekemään määrätietoisesti töitä, että pystyin pitämään näyttelyitä. Jouduin ottamaan taloudellisiakin riskejä, mutta aina näyttely tai teos johti seuraavaan, ja pikkuhiljaa sieltä alkoi muotoutua se taiteilijan identiteetti.”

Vesa-Villellekin taidekoulut ovat tuttuja, mutta ei opiskelun, vaan opetustyön kautta. Taiteen, ja erityisesti videotaiteen tekeminen kulki aina mukana:

“Jossain vaiheessa muut rupesivat kutsumaan taiteilijaksi. Itseään ei oikein osaa asettaa sellaiseen asemaan, se tulee tekemisen kautta.”

Yhteisissä töissä ei eritellä, mitä kukakin on tehnyt. Työprosessin aikana käydään pitkää dialogia, ja kaikki tehdään yhdessä suunnittelusta toteutukseen:

”Ei ole koskaan tuntunut tärkeältä korostaa omaa tekemistä. Pitkän suunnittelun tuloksena ideat sekoittuvat toisiinsa, ja lopulta on ihan mahdotonta sanoa, mitä toinen on tehnyt ja mihin vaikuttanut.“

TYÖT SYNTYVÄT TILASTA

Sirpan ja Vesa-Villen uusin näyttely Teräsmies ja juoksupoika on syntynyt verrattain nopeasti, noin puolessa vuodessa. Joihinkin töihin uppoaa helposti parikin vuotta. Vesa-Villen mielestä taiteellisessakin työssä deadlinet toimivat hyvänä moottorina:

“Näyttelyt ja tilaustyöt ovat sellaisia, että niissä on se tietty päivä, jolloin vain pitää olla valmista. Asiat kuitenkin jalostuu, kun niiden antaa hautua. Luova työ vaatii aikaa, ei hyviä töitä saavuteta orjamaisella raadannalla.”

Ideat työstävät itseään silloinkin, kun niitä ei aktiivisesti ajattele. Sirpan ideat syntyvät usein ulkona:

“Yleensä ilmoitan uusista ideoista, kun tulen koirien kanssa aamulenkiltä. Kävellessä asiat jäsentyvät. Se on prosessi, joka vaatii oman aikansa ja rauhansa.”

Taiteilijapariskunnan työt saavat inspiraationsa tilasta, jonne kukin näyttely tehdään. Varsinaista sanomaa ei teoksiin yritetä piilottaa, mutta ne käsittelevät näyttelytilan ympäristöstä nousevia aiheita. Galleriakeskiviikkonakin 5.11 Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa nähtävät työt on tehty galleriatilaa ajatellen, kertoo Sirpa:

“Kaikki näyttelyyn tulevat teokset on tehty tämän syksyn aikana ja tähän tilaan. Jos galleriatila olisi erilainen tai vaikka sijaitsisi eri paikalla, teokset olisivat erilaisia. Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa meitä inspiroi muun muassa satama ja telakkaympäristö.”

TERÄSMIES JA JUOKSUPOIKA – HERTTONIEMEN DUUNARIT

Sirpa ja Vesa-Ville ovat tehneet Herttoniemen teollisuusalueelle Helsingin taidemuseon tilauksesta julkisen Herttoniemen duunarit -taideteoksen. Herttoniemen duunarit koostuu lähes kuudestakymmenestä erilaisesta teräksestä leikatusta hahmosta työkaluineen. Teoskokonaisuus on pohjana myös uusimmalle näyttelylle:

“Se ei ole jatko-osa, mutta ollaan käytetty näissä töissä samaa tekniikkaa. Me käytetään paljon kaksiulotteista kuvaa ja leikitellään mittakaavoilla. Työt on aika sarjakuvallisia, ja yhtenä elementtinä käytetään valokuvaa”, Vesa-Ville täsmentää.

Taiteilijoilta löytyy myös muutama vinkki, jos näyttelyn tunnelmaan haluaa paneutua etukäteen:

“Ajatuksena taustalla on ehkä Karel Čapekin näytelmä Rossum’s Universal Robots ja Chaplinin Nykyaika-elokuva. Töiden hahmot ovat kuin koneen osia. Ollaan kuitenkin hiukan kevennetty niitä, ettei ne ole niin kauhean realistisia ja vakavia.”

Sirpa Hynnisen ja Vesa-Ville Saarisen näyttely “Teräsmies ja juoksupoika” Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa 4.11 – 30.11. Taiteilijat ovat tavattavissa galleriassa Galleriakeskiviikkona 5.11.

Lue myös Galleria Pirkko-Liisan tarina ”Uskalias yllytyshullu”

Tutustu Galleria Pirkko-Liisan Galleriakeskiviikon ohjelmaan TÄÄLTÄ

 


Katulavatanssit Goes Gallery – vähän erilainen galleriakierros

katulava5

Ensimmäistä kertaa järjestämässä Katulavatansseja. Lauri Jänttiä ei jännitä.

Jo lapsena ylivilkas maalaispoika oli varustettu vankalla itseluottamuksella. Esiintymisestä tunneilmaisultaan ujo Lauri ei kuitenkaan erityisesti nauttinut:

“Pidän nähtynä olemisesta, mutta en esiintymisestä. Olen tehnyt pitkän harjoituksen siitä, kuinka oma keho on suhteessa toisiin. Haluan luoda tiloja, joissa muutkin voivat turvallisesti olla omia itsejään ja antaa itsensä näkyä myös ulospäin.”

Katulavatanssit ovat “itseorganisoituva tapahtuma, jossa erilaisia lavatanssiperinteitä suurella antaumuksella silleenjättävästi tulkiten avaudutaan päämääränsä ja tyylinsä suhteen täysin vapaaseen kaupunkiekosysteemin tanssimikroetnografiseen tutkimukseen.” 3

Toisin sanoen Facebook-tapahtumassa kutsutaan muutaman päivän varoajalla tutut ja tuntemattomat kaupunkilaiset spontaaniin, rajoittamattomaan tanssiin kaupungin kaduille. Pilke silmäkulmassa valitun soittolistan sävyttämään tanssiin tempaistaan mukaan myös ohikulkijat ja ihmettelijät. Siksi Lauria eivät katulavatanssitkaan jännitä:

“Teatterissa näyttelijät luovat roolin ja ovat sitä kautta näkyvillä ja samalla turvassa. Ehkä Katulavatansseissa on vähän samanlainen mekanismi, paitsi Katulavatansseissa läsnäolo omassa eletyssä kehossa on se, joka luo turvan, ei ulkoa annetut roolit.

AISTIEN VIRITTÄMISTÄ

Nyt Lauri on järjestämässä ensimmäistä kertaa Katulavatanssit Goes Galleryä, hiukan erilaista galleriakierrosta. Laurin kokemusten mukaan galleriatilaan astutaan varovasti sisään ja katsellaan teoksia hiljaa. Yleisölle saattaa myös muodostua rooleja: on satunnaisia kävijöitä, jotka kulkevat galleriassa kuin kirkossa, tai itsevarmoja taide- ja galleriakulttuurin tuntijoita. Toisaalta ihmisten käyttäytymistä määrittävät kirjoittamattomat roolit kaikissa julkisissa tiloissa:
54
“Kaikkiin paikkoihin liittyy joku oletus siitä, miten siellä pitää olla. Kauppakeskuksissa käyttäydytään niin kuin kauppakeskuksissa käyttäydytään ja kirkossa taas omalla tavallaan. Katulavatansseissa rikotaan sitä, miten normaalisti pitäisi olla, paitsi että rikkomisen sijasta rakennetaan kupla, johon puhalletaan uusi tila. Kuplassa ei ole vaatimusta tietynlaisesta käyttäytymisestä.”

Katulavatanssit Goes Gallery -galleriakierroksella halutaankin tuoda osallistujat tietoiseksi siitä, kuinka tila ja oletuksiin pohjautuvat mielikuvat vaikuttavat omaan käyttäytymiseen. Katulavatanssien yhteydessä kuulee sivusta seuraavilta usein, että olisipa kivaa tulla mukaan, mutta kun ei uskalla. Laurin mielestä omaa olemassaoloaan ei pitäisi pyydellä anteeksi:

“Galleriakierroksella olemista lähestytään niin, että ei ajatella että meillä on vain kaksi silmää, jotka näkevät asioita ja ollaan että: ‘ahaa, tässäpä minä näen nyt tällaisia asioita’, vaan maailmaan tutustutaan eri impulssien kautta. Se ei ole pelkästään teosten tutkimista vaan myös galleriatilalla ja sosiaalisella konstallaatiolla leikkimistä. Se on vähän niin kuin lasten leikin tila, jossa annetaan mielikuvituksen virtailla omia uomiaan.”

NÄIN SE TOIMII

Katulavatanssit Goes Gallery -kierroksella kokeillaan ennakkoluulottomasti erilaisia tanssillisia tapoja astua gallerian kynnyksen ylitse kokemaan taidetta. Kierros tapahtuu kaikille avoimen tanssillisen kulkueen muodossa. Kulkue kiertää ennalta suunniteltua reittiä kolmen ennalta sovitun galleriatilan lävitse virittävän musiikin ja tyyliltään ja päämäärältään täysin vapaan tanssi-improvisaation siivittämänä.

Osallistuminen ei vaadi aikaisempaa tanssiharrastaneisuutta. Kierroksella kaikki tavat tanssia ja osallistua ovat lähtökohtaisen oikeita ja kaikki tavat unohtaa, mitä tanssilla tarkoitetaan, ovat erinomaisen tervetulleita. Tilasta toiseen liikkuessaan osallistujat ovat myös tervetulleita kutsumaan kulkueen mukaan satunnaisia ohikulkijoita. Tarkoitus on pitää hauskaa ja muistuttaa, että oma itsensä saa olla kaikkialla. Galleriaa vaihdetaan kun siltä tuntuu, ja mukaan saa tulla milloin vain.

Seikkailu alkaa Aleksanterin teatterin edustalta tasan klo 17:00.

Kierroksen aikana vieraillaan Galleria Kajasteessa, Galleria Dixissä ja tm•galleriassa.

“Kuka nyt ei haluaisi toteuttaa itseään ja olla sellaisessa ympäristössä, missä ihmisistä hehkuu ilo”.

 

 


Marianne Nieminen – Maalauksia

IMG_3612

Kun Marianne Nieminen parikymppisenä lähti opiskelemaan kuvataidetta, hänestä piti tulla kuvittaja. Vaikka Marianne oli piirtänyt lapsesta asti, piti ajatus taiteilijaksi ryhtymisestä käydä hakemassa Bostonista asti:

“Lähdin au pairiksi Bostoniin, missä perhe kustansi minulle piirustuskurssin. Siellä paikallinen taiteilija sanoi, että voisin harkita tekeväni tulevaisuudessa töitä kuvan kanssa. Hän jatkoi, ettei voi taata materiaalisesti rikasta elämää, mutta muilla tavoin rikasta kyllä. Siitä rohkaistuneena hain sikäläiseen taidekorkeakouluun kuvittajalinjalle.”

Oma polku ei kuitenkaan löytynyt helposti. Toisena opiskeluvuotenaan Marianne tajusi, että kuvittaminen ei ole se oma juttu:

“En esimerkiksi uskonut, että kannattaa katsoa mallista, kun piirtää jotakin tiettyä. Mussa eli tosi vahvasti ajatus, että kaiken pitää tulla omasta päästä. Toisena opiskeluvuotena valitsin päivän täytteeksi abstraktin maalauksen kurssin, jolla olin aluksi ihan pihalla. Tunsin koko ajan huonommuutta, kun en oikein tajunnut mistään mitään. Jossain vaiheessa kyseisen kurssin lopussa sitten naksahti, että ei tekemisen lähtökohdan tarvitse olla mitään tiettyä, tai esimerkiksi oman elämän tragediasta kumpuavaa. Mä voin vaan tykätä siitä mitä mä teen ja vaikka maalata siksi, että se tuntuu musta hyvältä.”

USKALLA VÄRITTÄÄ REUNOJEN YLI

Työhuoneen lattialle on vaihdettu uusi muovi. Yhtä nurkkaa kannattaa kuitenkin välttää: vaikka huone on juuri IMG_3627siivottu, saattaa sieltä löytyä märkää maalia. Seinää vasten nojaa Mariannen ensimmäinen, yhä käytössä oleva maalausteline, johon on nyt ripustettu keskeneräisen työn sijasta kuulokkeet. Kun Marianne maalaa, niistä soi progressiivista trancea. Maalauksissaan Marianne leikittelee sävyillä ja rakenteilla, eikä niissä välttämättä ole tiettyä teemaa tai aihetta:

“On todella hankalaa kuvitella, että lähtisin tekemään kuvaa jostain tietystä asiasta. Ajattelen, että maalaukseni ovat parhaimmillaan, kun ne on vähän aiheen sivusta ja vierestä tehty ennemmin kuin jotain eksaktia. Sen takia töilläni ei ole nimiä. Jos annan teokselle nimen, pelkään, että katsoja alkaa etsimään merkityksiä sen kautta. Joskus mulle tullaan sanomaan, että ‘tykkäsin siitä maalauksesta, jossa oli se lohikäärme’ ja sitten ihmettelen itsekseni hymyillen, että mikä lohikäärme. Muiden antamat nimet ovat kuitenkin ihania, ja siksi ne saakin nimetä juuri niin kuin haluaa.”

Päivisin Marianne opettaa kuvataidetta murrosikäisille. Opetustyössä hän painottaa, että pärjätäkseen kuviksessa ei välttämättä tarvitse olla lahjakas piirtäjä:

“On oppilaita, joiden sommittelun- tai värintaju on ihan mieletön, tai käsitteellinen ajattelu siitä, millainen kuva voi olla, hyvä ja IMG_3653ennakkoluuloton. Taitavat piirtäjät taas saattavat olla hirveän varovaisia, koska on opetettu, että asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla. Heille on joskus kauhistus kun sanon, että väritä sen viivan yli, kokeile ja riehu vähän. Uskon nimittäin, että epämukavuusalueella kannattaa vierailla välillä. Silloin saa oma tekemisen tapakin ehkä uutta näkökulmaa ja arvostusta.”

Muutenkin Marianne kokee, että taiteeseen suhtaudutaan joskus väärällä tavalla vakavasti:

“Usein ajatellaan, että teoksiin on aina jokin oikea tulkinta. Jos sitä ei ymmärrä ja näe samalla tavalla kuin muut, on jotenkin hölmö tai tietämätön. Tai että jos hämmennyn taiteesta, niin mussa on joku vika. Hämmennys on mahtavaa! Se pitäisi hyväksyä. Minulle maalaaminen on tietyssä mielessä tarve. Se on omaa tilaa ja tietynlaista maailmassa kiinni olemista. On pakko luottaa siihen, että syntyy jotain, kun en liikaa yritä”.

Marianne Niemisen Maalauksia-näyttely Galleria Johan S.:ssä 28.10 – 16.11.2014. Galleriakeskiviikkona 5.11 Mariannen voi tavata galleriassa.

Tutustu myös Galleria Johan S.:n TARINAAN
Galleria Johan S.:n ohjelma TÄÄLLÄ


Tunnelmapaloja ensimmäiseltä Galleriakeskiviikolta

Galleriakeskiviikon tiimi voi ilokseen ilmoittaa, että ensimmäinen Galleriakeskiviikko lähti käyntiin oikein mukavissa tunnelmissa.

Gallerioihin oli löytänyt ilahduttavan moni aloitteleva taiteestanautiskelija, ja toki tuttujakin kasvoja näkyi. Ennen kaikkea tunnelma gallerioissa oli lämmin ja vastaanottavainen, ja korviin kantautui monia tyytyväisiä kommentteja niin galleristeilta kuin vierailijoiltakin. Upeaa!

Koputimme omilla galleriakierroksillamme muutaman galleriankävijän olkapäähän ja kyselimme, mikä oli houkutellut illan galleriakierrokselle:

gk henkilöhaastis1gk henkilöhaastis.2

Galleria Katariinassa Camilla Vuorenmaan teoksia ihailemaan tullut Reija Arnberg sai vasta paikan päällä tietää Galleriakeskiviikosta. Arnberg tuli Camillan näyttelyn takia, mutta vieraili Galleria Katariinan jälkeen vielä vastapäisessä Galleria Duetossa, jossa kiinnosti Heikki Mäntymaan erikoinen performanssi.

Äiti Kristiina Tikkala ja tytär Noora Tikkala lähtivät yhdessä kiertämään gallerioita Galleriakeskiviikon innoittamina. Kristiinaa gallerioihin houkutteli ohjelma, kuten Galleria Dixissä ulos asti kuuluva livebändin soitto. Kristiina oli tottunut kiertelemään gallerioita, ja epäili ettei Galleriakeskiviikko ehkä tavoita kovin paljon uutta yleisöä, ellei tarjolla ole jotain erityistä ohjelmaa, joka houkuttelisi ohikulkevat ihmiset sisään. Galleriakeskiviikon tiimi pistää vinkin korvan taakse!

Annantalo (4)

Galleria Dixiin olivat matkalla myös kaverukset, jotka olivat aloittaneet kierroksen Annantalon Animaakarit-näyttelystä: ”Tosi hauska nähdä, miten animaatioita tehdään. Täältä varmaan jää itsellekin jotain päähän, todella mielenkiintoista!”.

Jos halajat Animaakariksi, jatkuu näyttely Annantalossa tammikuulle asti, eli se on tarjolla myös seuraavina Galleriakeskiviikkoina.

Galleria Johan S:ssa syntyi keskustelua galleristin ja vierailijoiden kesken siitä, kuinka ihmisiä saataisiin uskaltautumaan sisälle gallerioihin. Galleristi Clarice Finell muisteli, kuinka hän joskus huomasi gallerian ikkunan takana uteliaan katselijan, joka kuitenkin jatkoi nopeasti matkaa kun huomasi Claricen katselevan häntä.

Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa taiteilija Marja Hirvisen mielestä kynnys vierailla gallerioissa voi olla pienestä kiinni: ”Ihmiset ehkä luulevat, että pitää pukeutua jotenkin hienosti, jotta galleriaan voi tulla sisään. Gallerioiden aukioloja kannattaisi myös pidentää, jotta gallerioissa ehtisi vierailla töiden jälkeen ilman kiirettä.”

Galleriakeskiviikon tiimi on erittäin mielissään keskustelusta, ja jatkaa työskentelyä kohti rikkaampaa kaupunkikulttuuria.

Jos ensimmäinen Galleriakeskiviikko jäi välistä, ei hätää! Seuraava Galleriakeskiviikko järjestetään 5.11, ja tarjolla on silloinkin taidetta, tunnelmaa ja tohinaa.

Gallerioiden ohjelman ja lisätiedot löydät tältä sivulta, tai Galleriakeskiviikon Facebookista.