Galleria Duetto – "taiteen ihmeellinen maailma on rajaton"

ESITTELYKUVA_Galleristi Pirkko Vepsäläinen, taulu Heikki Kukkonen

“Taide ei kyllä ole elämän leipä, mutta elämän viini se on, kertoo Jean Paulin aforismi nettisivullamme. Aforismi antaa viitteen siitä, mitä taide voi ihmiselle merkitä. Toinen taiteen määritelmä on, että sen tulisi kestää aikaa”, kuvailee Pirkko Vepsäläinen, tänä vuonna 31 vuotta täyttävän Galleria Dueton galleristi.

Galleria Duetto erikoistuu grafiikkaan, mutta esittelee myös veistoksia ja maalauksia. ”Galleriatoiminta on kulttuurinen prosessi”, Pirkko täsmentää. 

Taiteilijan ja asiakkaan olkapää

Kaupallisen koulutuksen lisäksi Pirkko on opiskellut aikoinaan psykologiaa, minkä kokee hyödylliseksi galleristin työssä. Galleristi on sekä taiteilijan että asiakkaan luottohenkilö:

”Galleristin tärkeimmät ominaisuudet ovat empaattisuus, toisen kunnioittaminen ja kannustaminen. Ihmissuhdetaitoja tarvitaan niin taiteilijoiden kuin asiakkaidenkin kohtaamisessa. Taiteilija panee itsensä likoon ja sielunsa seinille joka näyttelyssä,  ja joutuu kestämään arvostelua ja kritiikkiä, joka voi olla rankkaakin. Siinä galleristi on tukena.”IMG_1912

Galleristin pestistä haaveilevan on hyvä pitää mielessä, että työtä ei tehdä paksun lompakon toivossa:

“Tätä tehdään rakkaudesta taiteeseen. Tämä on väärä ala, jos ajattelee että voi hankkia suuria rikkauksia. Henkisen puolen rikkauksia sen sijaan kyllä on tarjolla. Joka kuukausi vaihtuvat näyttelyt ja taiteilijat takaavat sen, että haasteet eivät lopu. Monista taiteilijoista on myös tullut vuosien varrella hyviä ystäviä. Taiteen ihmeellinen maailma on rajaton.”

Mitä Galleria Duetossa tapahtuu Galleriakeskiviikkona? Kurkista TÄÄLTÄ.