Marianne Nieminen – Maalauksia

IMG_3612

Kun Marianne Nieminen parikymppisenä lähti opiskelemaan kuvataidetta, hänestä piti tulla kuvittaja. Vaikka Marianne oli piirtänyt lapsesta asti, piti ajatus taiteilijaksi ryhtymisestä käydä hakemassa Bostonista asti:

“Lähdin au pairiksi Bostoniin, missä perhe kustansi minulle piirustuskurssin. Siellä paikallinen taiteilija sanoi, että voisin harkita tekeväni tulevaisuudessa töitä kuvan kanssa. Hän jatkoi, ettei voi taata materiaalisesti rikasta elämää, mutta muilla tavoin rikasta kyllä. Siitä rohkaistuneena hain sikäläiseen taidekorkeakouluun kuvittajalinjalle.”

Oma polku ei kuitenkaan löytynyt helposti. Toisena opiskeluvuotenaan Marianne tajusi, että kuvittaminen ei ole se oma juttu:

“En esimerkiksi uskonut, että kannattaa katsoa mallista, kun piirtää jotakin tiettyä. Mussa eli tosi vahvasti ajatus, että kaiken pitää tulla omasta päästä. Toisena opiskeluvuotena valitsin päivän täytteeksi abstraktin maalauksen kurssin, jolla olin aluksi ihan pihalla. Tunsin koko ajan huonommuutta, kun en oikein tajunnut mistään mitään. Jossain vaiheessa kyseisen kurssin lopussa sitten naksahti, että ei tekemisen lähtökohdan tarvitse olla mitään tiettyä, tai esimerkiksi oman elämän tragediasta kumpuavaa. Mä voin vaan tykätä siitä mitä mä teen ja vaikka maalata siksi, että se tuntuu musta hyvältä.”

USKALLA VÄRITTÄÄ REUNOJEN YLI

Työhuoneen lattialle on vaihdettu uusi muovi. Yhtä nurkkaa kannattaa kuitenkin välttää: vaikka huone on juuri IMG_3627siivottu, saattaa sieltä löytyä märkää maalia. Seinää vasten nojaa Mariannen ensimmäinen, yhä käytössä oleva maalausteline, johon on nyt ripustettu keskeneräisen työn sijasta kuulokkeet. Kun Marianne maalaa, niistä soi progressiivista trancea. Maalauksissaan Marianne leikittelee sävyillä ja rakenteilla, eikä niissä välttämättä ole tiettyä teemaa tai aihetta:

“On todella hankalaa kuvitella, että lähtisin tekemään kuvaa jostain tietystä asiasta. Ajattelen, että maalaukseni ovat parhaimmillaan, kun ne on vähän aiheen sivusta ja vierestä tehty ennemmin kuin jotain eksaktia. Sen takia töilläni ei ole nimiä. Jos annan teokselle nimen, pelkään, että katsoja alkaa etsimään merkityksiä sen kautta. Joskus mulle tullaan sanomaan, että ‘tykkäsin siitä maalauksesta, jossa oli se lohikäärme’ ja sitten ihmettelen itsekseni hymyillen, että mikä lohikäärme. Muiden antamat nimet ovat kuitenkin ihania, ja siksi ne saakin nimetä juuri niin kuin haluaa.”

Päivisin Marianne opettaa kuvataidetta murrosikäisille. Opetustyössä hän painottaa, että pärjätäkseen kuviksessa ei välttämättä tarvitse olla lahjakas piirtäjä:

“On oppilaita, joiden sommittelun- tai värintaju on ihan mieletön, tai käsitteellinen ajattelu siitä, millainen kuva voi olla, hyvä ja IMG_3653ennakkoluuloton. Taitavat piirtäjät taas saattavat olla hirveän varovaisia, koska on opetettu, että asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla. Heille on joskus kauhistus kun sanon, että väritä sen viivan yli, kokeile ja riehu vähän. Uskon nimittäin, että epämukavuusalueella kannattaa vierailla välillä. Silloin saa oma tekemisen tapakin ehkä uutta näkökulmaa ja arvostusta.”

Muutenkin Marianne kokee, että taiteeseen suhtaudutaan joskus väärällä tavalla vakavasti:

“Usein ajatellaan, että teoksiin on aina jokin oikea tulkinta. Jos sitä ei ymmärrä ja näe samalla tavalla kuin muut, on jotenkin hölmö tai tietämätön. Tai että jos hämmennyn taiteesta, niin mussa on joku vika. Hämmennys on mahtavaa! Se pitäisi hyväksyä. Minulle maalaaminen on tietyssä mielessä tarve. Se on omaa tilaa ja tietynlaista maailmassa kiinni olemista. On pakko luottaa siihen, että syntyy jotain, kun en liikaa yritä”.

Marianne Niemisen Maalauksia-näyttely Galleria Johan S.:ssä 28.10 – 16.11.2014. Galleriakeskiviikkona 5.11 Mariannen voi tavata galleriassa.

Tutustu myös Galleria Johan S.:n TARINAAN
Galleria Johan S.:n ohjelma TÄÄLLÄ