MysticALArt – kuin visuaalinen kylpylä

MysticALArt


Taiteilija Anna Laakkonen haaveili pitkään omasta galleriasta, paikasta, jossa ihmiset voisivat viettää rauhassa aikaa ja irtautua arjesta. Elokuussa 2015 Vallilaan avattua galleria MysticALArtia onkin kuvailtu ”visuaaliseksi kylpyläksi”, mikä ilahduttaa Laakkosta suuresti.

– Gallerian avaamisen taustalla on aina ollut ajatus energialataamosta, jossa ihmiset voisivat ladata hyvää energiaa.

Laakkonen myös kannustaa ihmisiä tekemään itse taidetta, sillä se kuuluu kaikille ja on kaikkien saavutettavissa. Tulevana Galleriakeskiviikkona kävijät pääsevätkin osallistumaan kollektiivisen taideteoksen maalaamiseen.

– Itse tehty taide on ihan yhtä hyvää kuin opiskelleen taiteilijan. Lopputulosta tärkeämpää on kokemus, jonka taiteen tekemisestä saa.

Pitkään talousalalla työskenneelle Laakkoselle säännöistä ja lokeroinnista irtaantuminen on ollut vapauttava kokemus. Hänelle tärkeää onkin symmetrisyyden ja jämptiyden välttäminen.

– Olen oppinut, että ei tarvitse olla täydellinen. Jos joku näyttää liian tasaiselta, käyn sitä aina vähän muuttamassa. Se on vapauttavaa. Epätäydellisyys antaa myös katsojille pohdittavaa.

Anna Laakkonen_GK

 

Laakkoselle maalaaminen on hyvin intuitiivista kanavointityötä, johon kuuluu henkistä hyvinvointia tukevia toimintoja. Hän tekee itse koruja, energiahoitoja sekä kanavoituja tilaustöitä. Lisäksi galleriassa järjestetään myös erilaisia intuitiivisia ja energisoivia kursseja.

– Nämä nyt esillä olevat teokset ovat omaa henkistä sielunprosessiani. Maalattava kuva alkaa usein välkkymään mielessäni, eikä se lähde pois ennen kuin olen sen maalannut. Mielestäni on tärkeää antautua prosessille ja kuunnella sen antamaa ohjausta. Ihmiset usein myös pyytävät, että maalaan heille oman, henkilökohtaisen sieluntaulun. Sen maalaaminen on sekä tilaajalle että taiteilijalle hyvin voimaannuttava prosessi.

Tulevana Galleriakeskiviikkona kaikki esillä olevat teokset ovat Laakkosen maalaamia, mutta tulevaisuudessa galleriassa nähdään varmasti myös muiden taiteilijoiden teoksia.

– Galleria hakee vielä muotoaan, mutta henkisyys ja henkiset prosessit säilyvät toiminnassa ehdottomasti etualalla, Laakkonen lupaa.