Kirsti Puhakka – Elämän teemoissa hehkuvia värejä

Syntymä, Kirsti Puhakka, öljyvärimaalaus -2014Kuvataiteilija Kirsti Puhakka on työskennellyt nykytaiteen, performanssin ja ympäristötaiteen parissa 90-luvulta lähtien.

Tekemistä eivät ole määrittäneet välineet, vaan lopputuloksen luovat oma käsi ja ideat omasta päästä. Vuosien aikana mieluisimmaksi taiteen muodoksi on valikoitunut maalaaminen öljyväreillä perinteiseen tapaan.

”Öljyväri on maalaukseen käytetyistä väreistä voimallisin, se saa värit hehkumaan. Öljyväreillä voi työstää teosta niin kauan, että lopputulos miellyttää. Maalaan hitaasti, harkiten, muuttaen alkuperäisideaa. Maalaan vain ollessani skarppina. Väsyneenä työt eivät onnistu.”

Tunnelma työskentelyyn syntyy työn edetessä.

”Kaikista mukavimpia ovat hetket alussa, kun työstän maalauksen perussommitelman ja lopussa, kun pitkällisen miettimisen pohjalta päätän vielä maalata yhden pensselinvedon.”

Näyttelyitä Kirsti on pitänyt ulkomailla Ruotsista Siperiaan.  Ehdottomasti paras kokemus taiteilijana olemisesta on kuitenkin performanssi Neitotorni-taidefestivaalilla Azerbaidzhanissa toukokuussa 2010. Performanssiin osallistui taiteilijoita Yhdysvalloista Kazakstaniin, ja 27 asteen helteessä Kirsti maalasi muoviseen tornin malliin suomalaiskansallisen laulujoutsenperheen:

”Aukiolla kulki ystävällistä ja uteliasta yleisöä jatkuvana virtana. Festivaalin yksi osanottaja oli presidentin vaimo. Presidentin kulttuurisäätiö vastasi kustannuksista, huolehti taiteilijoiden tarpeista ja meille tarjottiin parasta. ”

AIHEENA ALLEGORIAT

Jatkuvana töiden teemana on Kirstille rakkaan Helsingin kuvaaminen, mutta joka toinen kerta hän pyrkii tekemään yksityisnäyttelyn jostain muusta teemasta. Aiheina ovat olleet esimerkiksi ihmisen elämänkaari, pohjoisten kansojen kulttuuri ja luonto ja työpaikkakiusaaminen.

Kirstin uusin Aiheena allegoriat -näyttely on esillä Galleria Mariassa. Idea näyttelyyn syntyi galleristi Marja Haaviston kanssa keskustellessa.

”Kun näyttelyn idea on syntynyt, teemaa miettii joka päivä. Vähitellen prosessin kuluessa syntyy uusia ideoita, joista toteuttaa galleriatilaan sopivan kokonaisuuden, jossa on kiteytettynä juuri se, jota on halunnut ennen kaikkea ilmaista.”

Uusimmassa näyttelyssään Kirsti halusi kuvata allegorioin niitä kokemuksia, syklisyytä, huumoria ja teemoja, joihin ihminen elämänsä aikana törmää. Tulkinta on kuitenkin katsojalle vapaa:

”Näyttelyissä kävijöilleni en aseta ehtoja. Kivaa on kuitenkin kuulla palautetta. Avajaisvieraiden lausumana kuuli monenlaisia kiinnostavia näkemyksiä ja lemppareita löytyi moneen lähtöön. Teoksiani tehdessä koen olevani taiteilija. Myös toisten teoksia katsoessani koen olevani jossain määrin taiteilija. Taidetta tehdään, koska sen tekemiseen syntyy sisäinen pakko. Ilman taiteen tekemistä tulisin sairaaksi.”

Kirsti Puhakan Aiheena allegoriat -näyttely Galleria Mariassa 30.10 – 23.11. Galleriakeskiviikkona 5.11 Kirsti on tavattavissa galleriassa.

Lue myös Galleria Marian tarina Ujosta galleriankävijästä galleristiksi

Tutustu Galleria Marian Galleriakeskiviikon ohjelmaan TÄÄLTÄ


Paavo Stenius – vaikuttavat maalaukset ja naurava parta

Paavo SteniusAjankohtaa en muista tarkasti, se oli varmaan noin puolitoista vuotta sitten. En ollut ikinä eläessäni ostanut taulua, mutta Paavo Steniuksen ylivärikäs työ jyväskyläläisen baarin Vakiopaineen seinällä jäi lymyilemään mun pääkoppaan, ja myöhemmin halusin ehdottomasti ostaa sen. Kaksi asiaa yllättivät minut:

-Miten noin suuri, vaikuttava ja värikäs maalaus voi maksaa noin vähän; eihän tuo kata edes kehyksiä

– Taulukaupan päällisiksi Paavo heitti jonkun yhdentekevän lauseenparren, jonka päälle täysin puun takaa aloitti kovaäänisimmän naurukohtauksen mitä oon koskaan kuullut. Siinä me viisi kaverusta ja Paavo naurettiin vedet silmissä Vakiopaineen pöydässä niin kauan, että yksi ystävistäni joutui anelemaan Paavoa hiljenemään, jotta kykenisi taas hengittämään.

Seuraavana päivänä Paavo toi maalauksen koristamaan minun silloisen Jyväskylä-kämpän keittiötä. Paavo kehui tämän maalauksen olevan hengissä vielä silloinkin kun me ei olla -nauraen päälle makeasti. Tämä hullunkurinen taulukauppa jäi päähäni iloisena muistona.

Sitten tähän syksyyn. Ajettiin Suomen Lapista brasilialaisen Vivianin kanssa kohti Jyväskylää. Paavon maalaukset ja nauru tuli mun mieleen: mietin että tämä pala suomalaisuutta kannattaa kokea. Paavo kutsuikin meidät kotiinsa: satojen maalausten ja kymmenien naurukohtausten lisäksi kohdattiin myös Paavon mahtava perhe. Istuttiin entuudesta käytännössä tuntemattomien ihmisten kahvipöydässä monta tuntia jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä.

Kun lähdettiin Steniusten luota ja lopulta kohti Helsinkiä mietin, että nuo vaikuttavat maalaukset ja naurava parta niiden takana on saatava esille. Galleriamaksujen ollessa suuria ja kokiessani asian itselleni merkitykselliseksi, päätin tehdä kaiken itse (tosin ”itse” on siinä mielessä harhaanjohtava, että useat tahot ja kaverini Otto Hämäläinen ovat auttaneet minua valtavasti). Intensiivisinä kavereina päätettiin Paavon kanssa tarttua hetkeen ja tehdä kaikki nopealla aikataululla. Ken tietää; huomenna voi olla liian myöhäistä. Olin tuottamassa kansainvälistä Sound Development City -taideprojektia, joka järjestettiin Helsingissä 6-13.9. Sain vastaavat makasiinitilat projektin pääkallopaikaksi ja tajusin, että samat tilat sopisivat Steniuksen maalauksille täydellisesti. Niinpä meillä on nyt käytössämme upeat tilat, jossa pyöritän pop up -galleriaamme. Neliöitäkin on lähemmäs tuhat, tauluja mahtui mukaan noin sataviisikymmentä.

Galleriakeskiviikossa Steniuksen naurava ja uskomattoman valoisa presenssi takaa jo mahtavan tunnelman. Lisäksi mies soittaa harmonikkaa kello 20; ainakin avajaisissa vieraat innostuivat valssaamaan. Meillä on myös sohvia ja virvokkeita, eli rennosti saa ottaa.

Paavon periaate on aina ollut, että kaikilla olisi mahdollisuus ostaa taidetta varallisuudesta riippumatta. Siksi myymmekin tauluja siihen hintaan, että niitä ihmiset voivat myös oikeasti ostaa koteihinsa iästä ja statuksesta huolimatta. Tämä näkyy myös siinä, että kolmen aukiolopäivän aikana monta kymmentä taulua on vaihtanut omistajaansa. Ihmisiltä saatu palaute saa isonkin miehen herkistymään. Paavo on ihmisenä ja taiteilijana kultaa ja hienoa kuulla että se välittyy myös yleisölle. Tämä on ollut upeaa.

– Matti Vilhunen, Makasiini L3

Paavo Steniuksen näyttely Naurua Avaruudessa Makasiini L3:ssa 31.10 – 15.11. Paavo on paikalla Galleriakeskiviikkona 5.11 ja soittaa vierailijoille harmonikkaa. 

Tutustu Makasiini L3:n ohjelmaan TÄÄLLÄ

stenius2

 

 

 

 

 

 

 


Marianne Nieminen – Maalauksia

IMG_3612

Kun Marianne Nieminen parikymppisenä lähti opiskelemaan kuvataidetta, hänestä piti tulla kuvittaja. Vaikka Marianne oli piirtänyt lapsesta asti, piti ajatus taiteilijaksi ryhtymisestä käydä hakemassa Bostonista asti:

“Lähdin au pairiksi Bostoniin, missä perhe kustansi minulle piirustuskurssin. Siellä paikallinen taiteilija sanoi, että voisin harkita tekeväni tulevaisuudessa töitä kuvan kanssa. Hän jatkoi, ettei voi taata materiaalisesti rikasta elämää, mutta muilla tavoin rikasta kyllä. Siitä rohkaistuneena hain sikäläiseen taidekorkeakouluun kuvittajalinjalle.”

Oma polku ei kuitenkaan löytynyt helposti. Toisena opiskeluvuotenaan Marianne tajusi, että kuvittaminen ei ole se oma juttu:

“En esimerkiksi uskonut, että kannattaa katsoa mallista, kun piirtää jotakin tiettyä. Mussa eli tosi vahvasti ajatus, että kaiken pitää tulla omasta päästä. Toisena opiskeluvuotena valitsin päivän täytteeksi abstraktin maalauksen kurssin, jolla olin aluksi ihan pihalla. Tunsin koko ajan huonommuutta, kun en oikein tajunnut mistään mitään. Jossain vaiheessa kyseisen kurssin lopussa sitten naksahti, että ei tekemisen lähtökohdan tarvitse olla mitään tiettyä, tai esimerkiksi oman elämän tragediasta kumpuavaa. Mä voin vaan tykätä siitä mitä mä teen ja vaikka maalata siksi, että se tuntuu musta hyvältä.”

USKALLA VÄRITTÄÄ REUNOJEN YLI

Työhuoneen lattialle on vaihdettu uusi muovi. Yhtä nurkkaa kannattaa kuitenkin välttää: vaikka huone on juuri IMG_3627siivottu, saattaa sieltä löytyä märkää maalia. Seinää vasten nojaa Mariannen ensimmäinen, yhä käytössä oleva maalausteline, johon on nyt ripustettu keskeneräisen työn sijasta kuulokkeet. Kun Marianne maalaa, niistä soi progressiivista trancea. Maalauksissaan Marianne leikittelee sävyillä ja rakenteilla, eikä niissä välttämättä ole tiettyä teemaa tai aihetta:

“On todella hankalaa kuvitella, että lähtisin tekemään kuvaa jostain tietystä asiasta. Ajattelen, että maalaukseni ovat parhaimmillaan, kun ne on vähän aiheen sivusta ja vierestä tehty ennemmin kuin jotain eksaktia. Sen takia töilläni ei ole nimiä. Jos annan teokselle nimen, pelkään, että katsoja alkaa etsimään merkityksiä sen kautta. Joskus mulle tullaan sanomaan, että ‘tykkäsin siitä maalauksesta, jossa oli se lohikäärme’ ja sitten ihmettelen itsekseni hymyillen, että mikä lohikäärme. Muiden antamat nimet ovat kuitenkin ihania, ja siksi ne saakin nimetä juuri niin kuin haluaa.”

Päivisin Marianne opettaa kuvataidetta murrosikäisille. Opetustyössä hän painottaa, että pärjätäkseen kuviksessa ei välttämättä tarvitse olla lahjakas piirtäjä:

“On oppilaita, joiden sommittelun- tai värintaju on ihan mieletön, tai käsitteellinen ajattelu siitä, millainen kuva voi olla, hyvä ja IMG_3653ennakkoluuloton. Taitavat piirtäjät taas saattavat olla hirveän varovaisia, koska on opetettu, että asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla. Heille on joskus kauhistus kun sanon, että väritä sen viivan yli, kokeile ja riehu vähän. Uskon nimittäin, että epämukavuusalueella kannattaa vierailla välillä. Silloin saa oma tekemisen tapakin ehkä uutta näkökulmaa ja arvostusta.”

Muutenkin Marianne kokee, että taiteeseen suhtaudutaan joskus väärällä tavalla vakavasti:

“Usein ajatellaan, että teoksiin on aina jokin oikea tulkinta. Jos sitä ei ymmärrä ja näe samalla tavalla kuin muut, on jotenkin hölmö tai tietämätön. Tai että jos hämmennyn taiteesta, niin mussa on joku vika. Hämmennys on mahtavaa! Se pitäisi hyväksyä. Minulle maalaaminen on tietyssä mielessä tarve. Se on omaa tilaa ja tietynlaista maailmassa kiinni olemista. On pakko luottaa siihen, että syntyy jotain, kun en liikaa yritä”.

Marianne Niemisen Maalauksia-näyttely Galleria Johan S.:ssä 28.10 – 16.11.2014. Galleriakeskiviikkona 5.11 Mariannen voi tavata galleriassa.

Tutustu myös Galleria Johan S.:n TARINAAN
Galleria Johan S.:n ohjelma TÄÄLLÄ


ART Kaarisilta – Näyttelytila marginaalitaiteelle

IMG_3153Galleria ART Kaarisillan galleristi ja taidehistorioitsija Maria Ollikainen innostui taidehistorian opinnoista
aikoinaan siksi
, että häntä kiinnosti taiteen ja katsojan välinen suhde ja se, kuinka teokset kertovat omasta ajastaan. ART Kaarisilta esittelee pääosin erityistukea tarvitsevien taiteilijoiden töitä, ja Marian mukaan gallerian tiloissa pääseekin näkemään monenlaisia reaktioita:

“Taide ylipäänsä, ja ehkä täällä meillä vielä erityisemmin, koskettaa niin paljon että ihmiset alkaa puhumaan asioista, joista ei välttämättä normaalitilanteessa puhuisi. Monet ihan herkistyvät ja toiset taas kiinnittävät enemmän huomiota tekniikkaan. Osa puistelee päätään eikä ymmärrä ollenkaan, ja osa taas rakastuu välittömästi ja haluaa viedä teoksen suoraan kotiin.”

Näyttelytila marginaalitaiteelle

ART Kaarisiltaa ylläpitää Kaarisilta ry, joka järjestää kuvataiteen ja musiikin päivätoimintaa, kuntouttavaa toimintaa ja ammatillista koulutusta lievästi kehitysvammaisille henkilöille. Näyttelyvalinnoissa painopiste on erityistukea tarvitsevissa taiteilijoissa, mutta galleriassa halutaan tuoda esille myös muita sellaisia marginaalisia teoksia ja taiteilijoita, joiden ei ole niin helppoa päästä muualla esille. Näyttelyt eivät myöskään rajoitu vain kuvataiteeseen:

“Meillä on ollut kaikenlaista veistosnäyttelyistä installaatioihin. Tekniikan puolesta ei ole erityistä linjaa. Tärkeää on se, että se ei ole sellaista ihan tavanomaisen sievää taidetta, että siinä tekemisessä täytyy olla se välittömyys, innostus ja intuitio. Me otetaan sitä, mikä näyttää kiinnostavalta ja mikä sopii meidän marginaaliin linjaan”, Maria täsmentää.

Mitä ART Kaarisillassa tapahtuu Galleriakeskiviikkona? Käy kurkistamassa TÄÄLTÄ.