Yleisön aloittamaa taidetta

marianne

Galleriakeskiviikkona 5.11 Galleria Johan S:ssä vierailijoilla oli mahdollisuus jättää jälki taiteilija Marianne Niemisen paikalle tuomiin maalauspohjiin, joista Marianne lupasi viimeistellä maalauksia. Maalaukset ovat nyt  valmiit ja Marianne kertoo, millaista oli työstää muiden aloittamaa taidetta:

”En ole aiemmin vastaavaa tehnyt, ja homma oli kyllä melko haastavaa. Mielessä pyöri epävarmuus ja jonkinlainen pahoitteleva fiilis, jos päädyin peittämään jonkin vieraan jättämän jäljen kokonaan näkyvistä. Joidenkin muotojen ja erityisesti tarkasti esittävien kuvien kohdalla
perhonenoli kuitenkin tehtävä radikaaleja ratkaisuja, jotta pystyn kutsumaan maalauksia omikseni. Silti kaikki viivat ja muodot ovat töissä mukana: kissa vaan meni pimeään heinikköön, kiltin näköinen kukka sai raivarit, vino linja jäi elämään sommitteluratkaisuissa ja perhonen meni kuvun alle suojaan. Joidenkin jälkien kohdalla asetin siveltimen sen merkitsemään kohtaan ja annoin palaa, tuli mitä tuli.

Hassua tarinallisuutta maalausprosessiin noiden muiden jättämien jälkien kautta siirtyi. Huomasin ”juttelevani” sisäisesti jälkiä jättäneiden kanssa, kyselin, olisko tää ok ja huomaathan, että kyllä se siellä vielä on. Haittaako, jos siirrän tätä vähän alemmas jne. Erityisen hankalaa oli kohdata pienen pojan piirtämä laatikko/ikkuna/tai muu, josta isä teki kirjan. Tai rakastuneiden ikuisuutta/tiimalasia/kahdeksikkoa kuvaava muoto, jonka kivijalaksi oli hierretty sormenjäljet. Myös entisen oppilaan upea arkkitehtoninen viiva peittyi lopulta sumuun, mutta päätin luottaa, että tyttö kyllä tietää, missä se on. Ja ne liput myös.

maalaksen alut

Galleriassa olin aivan innoissani. Oli kiva jutella vieraiden kanssa, nauroimme ja juttelimme paljon, ja ihmettelimme kaikenlaista. Moni teki jälkiä mielellään, mutta joitakuita sai houkutella hieman. Ihmiset aivan selvästi kunnioittivat toisten jo jättämiä jälkiä ja arastelivat erityisesti niissä kohdin, joissa aiemmin jätetyt jäljet muistuttivat jotakin: hiussuortuvia, maisemaa tai muuta. Ratkaisimme asian kääntelemällä maalauspohjia toisin päin, jolloin alkuperäinen viiva alkoikin näyttää muulta. Itseäni vaivaa vieläkin, mikä muoto se oli, joka minun ja tekijän kumppanin silmissä näytti korvalta, mutta ei kuulemma ollut. Ei siis mikään ihme, jos joitakuita ärsyttää se, että eivät saa kiinni maalausteni suuresta salaisuudesta. Jota ei siis ole.

Keskiviikon jälkeen en malttanut odottaa, että pääsen aloittamaan maalaamista. Työhuoneella tuli inspiroitumisen jälkeinen ahdistus, stressi, osaamattomuus, päättämättömyys ja paniikki, jota osaltaan ehkä lietsoi myös oma päätös saada työt valmiiksi ennen seuraavaa Galleriakeskiviikkoa. Toisaalta, noinhan se menee aina, joten siinä mielessä mikään ei oikeastaan muuttunut.

Kokemus oli hieno, ja kannatti käydä läpi.
Tekisinkö uusiksi? Luultavasti en.

Hymyjä kaikille mukana olleille.

Marianne”

Kaikki valmiit maalaukset ja lisää Mariannen ajatuksia löydät blogista maalattua.blogspot.com

maalaus maalaus 2

 

 


Paavo Stenius – vaikuttavat maalaukset ja naurava parta

Paavo SteniusAjankohtaa en muista tarkasti, se oli varmaan noin puolitoista vuotta sitten. En ollut ikinä eläessäni ostanut taulua, mutta Paavo Steniuksen ylivärikäs työ jyväskyläläisen baarin Vakiopaineen seinällä jäi lymyilemään mun pääkoppaan, ja myöhemmin halusin ehdottomasti ostaa sen. Kaksi asiaa yllättivät minut:

-Miten noin suuri, vaikuttava ja värikäs maalaus voi maksaa noin vähän; eihän tuo kata edes kehyksiä

– Taulukaupan päällisiksi Paavo heitti jonkun yhdentekevän lauseenparren, jonka päälle täysin puun takaa aloitti kovaäänisimmän naurukohtauksen mitä oon koskaan kuullut. Siinä me viisi kaverusta ja Paavo naurettiin vedet silmissä Vakiopaineen pöydässä niin kauan, että yksi ystävistäni joutui anelemaan Paavoa hiljenemään, jotta kykenisi taas hengittämään.

Seuraavana päivänä Paavo toi maalauksen koristamaan minun silloisen Jyväskylä-kämpän keittiötä. Paavo kehui tämän maalauksen olevan hengissä vielä silloinkin kun me ei olla -nauraen päälle makeasti. Tämä hullunkurinen taulukauppa jäi päähäni iloisena muistona.

Sitten tähän syksyyn. Ajettiin Suomen Lapista brasilialaisen Vivianin kanssa kohti Jyväskylää. Paavon maalaukset ja nauru tuli mun mieleen: mietin että tämä pala suomalaisuutta kannattaa kokea. Paavo kutsuikin meidät kotiinsa: satojen maalausten ja kymmenien naurukohtausten lisäksi kohdattiin myös Paavon mahtava perhe. Istuttiin entuudesta käytännössä tuntemattomien ihmisten kahvipöydässä monta tuntia jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä.

Kun lähdettiin Steniusten luota ja lopulta kohti Helsinkiä mietin, että nuo vaikuttavat maalaukset ja naurava parta niiden takana on saatava esille. Galleriamaksujen ollessa suuria ja kokiessani asian itselleni merkitykselliseksi, päätin tehdä kaiken itse (tosin ”itse” on siinä mielessä harhaanjohtava, että useat tahot ja kaverini Otto Hämäläinen ovat auttaneet minua valtavasti). Intensiivisinä kavereina päätettiin Paavon kanssa tarttua hetkeen ja tehdä kaikki nopealla aikataululla. Ken tietää; huomenna voi olla liian myöhäistä. Olin tuottamassa kansainvälistä Sound Development City -taideprojektia, joka järjestettiin Helsingissä 6-13.9. Sain vastaavat makasiinitilat projektin pääkallopaikaksi ja tajusin, että samat tilat sopisivat Steniuksen maalauksille täydellisesti. Niinpä meillä on nyt käytössämme upeat tilat, jossa pyöritän pop up -galleriaamme. Neliöitäkin on lähemmäs tuhat, tauluja mahtui mukaan noin sataviisikymmentä.

Galleriakeskiviikossa Steniuksen naurava ja uskomattoman valoisa presenssi takaa jo mahtavan tunnelman. Lisäksi mies soittaa harmonikkaa kello 20; ainakin avajaisissa vieraat innostuivat valssaamaan. Meillä on myös sohvia ja virvokkeita, eli rennosti saa ottaa.

Paavon periaate on aina ollut, että kaikilla olisi mahdollisuus ostaa taidetta varallisuudesta riippumatta. Siksi myymmekin tauluja siihen hintaan, että niitä ihmiset voivat myös oikeasti ostaa koteihinsa iästä ja statuksesta huolimatta. Tämä näkyy myös siinä, että kolmen aukiolopäivän aikana monta kymmentä taulua on vaihtanut omistajaansa. Ihmisiltä saatu palaute saa isonkin miehen herkistymään. Paavo on ihmisenä ja taiteilijana kultaa ja hienoa kuulla että se välittyy myös yleisölle. Tämä on ollut upeaa.

– Matti Vilhunen, Makasiini L3

Paavo Steniuksen näyttely Naurua Avaruudessa Makasiini L3:ssa 31.10 – 15.11. Paavo on paikalla Galleriakeskiviikkona 5.11 ja soittaa vierailijoille harmonikkaa. 

Tutustu Makasiini L3:n ohjelmaan TÄÄLLÄ

stenius2

 

 

 

 

 

 

 


Juan Antonio Muro – monivaiheisen tekniikan maalauksia

muro

 

Juan Antonio Muro on opiskellut musiikkia Barcelonassa ja kuvataidetta Helsingissä. Hän on opettanut kitaransoittoa ja kamarimusiikkia Helsingissä ja toimii nykyään kuvataiteilijana ja säveltäjänä.

”Nuorena taide työnsi minua pois kaikista muista aktiviteeteista ja valuin melkein huomaamatta taidemaailmaan, ensin musiikkiin ja myöhemmin myös kuvataiteisiin. Ihaninta taitelijana olemisessa on vapaus ja se koskettava tunne, jonka kokee kun omista käsistä on syntynyt jotakin ennen näkemätöntä. Haastavaa on jatkuva seikkailutilassa ”uiminen” eli se, että harvoin tietää mihin on menossa ja miksi. Haastavaa on myös yksinäisyys ja se, että ei voi luottaa kuin itseensä.”

Juan Antonio kertoo pärjäävänsä taitelijan tuotoilla, kaikki taiteen tuomat epäsäännölliset ja vaatimattomat tulot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja olennainen osa hänen tulojaan.

”Olen kokopäiväinen taiteilija. Itse asiassa olen koko vuoden taiteilija, en tunne lomia.”

Luonto on Juan Antoniolle jatkuva inspiraation lähde. Hän käyttää luonnon tarjoamia aiheita symboleina ja ajan metaforina. ”Pyrin johdattamaan katsojaa aikakäsitteeseen ja sen avulla ajattelemaan omaa suhdettaan ja rooliaan muokkaamaansa tilaan, siis luontoon.”

Teokset on tarkoitettu kaikille, mutta erityisesti niille jotka arvostavat kauneutta ja nauttivat siitä, ja niille jotka etsivät jotakin itsessään taiteen kautta.

”Työni alkaa ajatuksesta, ideasta jonka toteuttamisen käynnistää löytö tai oivallus. Tähän prosessiin järki yhtyy omaa vauhtiaan ja vaikuttaa sitten minkä vaikuttaa.”

Ihmisten kommentit Juan Antonion töistä liittyvät yleensä visuaalisiin seikkoihin, ja ovat samantyyppisiä kuin taiteilijan omat kommentit muiden taiteilijoiden töistä ja päinvastoin. Sisällöstä tuleva kommentti on harvinaisempaa, sillä teokset ovat yleensä abstrakteja: ”kaikki ihmisten antamat kommentit ovat minulle tärkeitä, arvokkaita ja inspiroivia, myös ne vähemmän positiiviset.”

 Tilaa myös katsojien ajatuksille ja tulkinnoille

Juan Antonio käyttää maalauksissaan monivaiheista tekniikkaa. Maalin perinteisen levittämisen lisäksi hän poistaa osan materiaalista sen kuivumisen jälkeen hiomalla puupinnalle levitetyt akryylikerrokset:

”Prosessi sisältää hallitun syy-seuraustekijän, jonka ansiosta voi saada pinnan näyttämään orgaaniselta ja aikaan viittaavan prosessin muodostumiselta, jossa materiaali näyttää nousevan maalauksen pinnalle pikemminkin kuin laskeutuvan siihen.”

Galleriakeskiviikon näyttelyllä ei ole mitään varsinaista sanomaa.

”Näyttelyn pitämiseen ei aina välttämättä tarvita mitään erityistä teemaa tai edes ideaa. Tai sitten idea voi olla vain se, että pyrkii rakentamaan ehjän ja vahvan kokonaisuuden.  Näyttelyn sisällöllinen tarkoitus voi myös muodostua ikään kuin ’itsestään’ maalaamisen pitkässä prosessissa. Näyttelyn katsomista voi kuitenkin helpottaa, tai tässä tapauksessa varmaankin vaikeuttaa se, jos sanon, että olen ajatellut näyttelykokonaisuuden muodostuvan aikakäsitteen ympärille, eräänlaiseksi ajan metaforaksi luonnon tarjoamista aiheista. Siis ihmisen suhdetta siihen ympäristöön johon hän rakentaa elintilansa ja jota hän käyttää hyväkseen enemmän tai vähemmän tietoisesti.”

”Uskon, että taiteen tärkeimpiä rooleja on tämä tunnettu väite:  ’taide herättää katsojaa ajattelemaan ja tällä tavalla jättää hänelle mahdollisimman avoin liikkumatila omien oivallustensa löytämiseen’.  Myös katsojalla siis on vastuuta”.

Juan Antonion maalauksia tmgalleriassa 22.10. – 9.11.2014

Tutustu tm•gallerian galleriakeskiviikon ohjelmaan täältä

Lue myös tm-gallerian tarina


Marianne Nieminen – Maalauksia

IMG_3612

Kun Marianne Nieminen parikymppisenä lähti opiskelemaan kuvataidetta, hänestä piti tulla kuvittaja. Vaikka Marianne oli piirtänyt lapsesta asti, piti ajatus taiteilijaksi ryhtymisestä käydä hakemassa Bostonista asti:

“Lähdin au pairiksi Bostoniin, missä perhe kustansi minulle piirustuskurssin. Siellä paikallinen taiteilija sanoi, että voisin harkita tekeväni tulevaisuudessa töitä kuvan kanssa. Hän jatkoi, ettei voi taata materiaalisesti rikasta elämää, mutta muilla tavoin rikasta kyllä. Siitä rohkaistuneena hain sikäläiseen taidekorkeakouluun kuvittajalinjalle.”

Oma polku ei kuitenkaan löytynyt helposti. Toisena opiskeluvuotenaan Marianne tajusi, että kuvittaminen ei ole se oma juttu:

“En esimerkiksi uskonut, että kannattaa katsoa mallista, kun piirtää jotakin tiettyä. Mussa eli tosi vahvasti ajatus, että kaiken pitää tulla omasta päästä. Toisena opiskeluvuotena valitsin päivän täytteeksi abstraktin maalauksen kurssin, jolla olin aluksi ihan pihalla. Tunsin koko ajan huonommuutta, kun en oikein tajunnut mistään mitään. Jossain vaiheessa kyseisen kurssin lopussa sitten naksahti, että ei tekemisen lähtökohdan tarvitse olla mitään tiettyä, tai esimerkiksi oman elämän tragediasta kumpuavaa. Mä voin vaan tykätä siitä mitä mä teen ja vaikka maalata siksi, että se tuntuu musta hyvältä.”

USKALLA VÄRITTÄÄ REUNOJEN YLI

Työhuoneen lattialle on vaihdettu uusi muovi. Yhtä nurkkaa kannattaa kuitenkin välttää: vaikka huone on juuri IMG_3627siivottu, saattaa sieltä löytyä märkää maalia. Seinää vasten nojaa Mariannen ensimmäinen, yhä käytössä oleva maalausteline, johon on nyt ripustettu keskeneräisen työn sijasta kuulokkeet. Kun Marianne maalaa, niistä soi progressiivista trancea. Maalauksissaan Marianne leikittelee sävyillä ja rakenteilla, eikä niissä välttämättä ole tiettyä teemaa tai aihetta:

“On todella hankalaa kuvitella, että lähtisin tekemään kuvaa jostain tietystä asiasta. Ajattelen, että maalaukseni ovat parhaimmillaan, kun ne on vähän aiheen sivusta ja vierestä tehty ennemmin kuin jotain eksaktia. Sen takia töilläni ei ole nimiä. Jos annan teokselle nimen, pelkään, että katsoja alkaa etsimään merkityksiä sen kautta. Joskus mulle tullaan sanomaan, että ‘tykkäsin siitä maalauksesta, jossa oli se lohikäärme’ ja sitten ihmettelen itsekseni hymyillen, että mikä lohikäärme. Muiden antamat nimet ovat kuitenkin ihania, ja siksi ne saakin nimetä juuri niin kuin haluaa.”

Päivisin Marianne opettaa kuvataidetta murrosikäisille. Opetustyössä hän painottaa, että pärjätäkseen kuviksessa ei välttämättä tarvitse olla lahjakas piirtäjä:

“On oppilaita, joiden sommittelun- tai värintaju on ihan mieletön, tai käsitteellinen ajattelu siitä, millainen kuva voi olla, hyvä ja IMG_3653ennakkoluuloton. Taitavat piirtäjät taas saattavat olla hirveän varovaisia, koska on opetettu, että asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla. Heille on joskus kauhistus kun sanon, että väritä sen viivan yli, kokeile ja riehu vähän. Uskon nimittäin, että epämukavuusalueella kannattaa vierailla välillä. Silloin saa oma tekemisen tapakin ehkä uutta näkökulmaa ja arvostusta.”

Muutenkin Marianne kokee, että taiteeseen suhtaudutaan joskus väärällä tavalla vakavasti:

“Usein ajatellaan, että teoksiin on aina jokin oikea tulkinta. Jos sitä ei ymmärrä ja näe samalla tavalla kuin muut, on jotenkin hölmö tai tietämätön. Tai että jos hämmennyn taiteesta, niin mussa on joku vika. Hämmennys on mahtavaa! Se pitäisi hyväksyä. Minulle maalaaminen on tietyssä mielessä tarve. Se on omaa tilaa ja tietynlaista maailmassa kiinni olemista. On pakko luottaa siihen, että syntyy jotain, kun en liikaa yritä”.

Marianne Niemisen Maalauksia-näyttely Galleria Johan S.:ssä 28.10 – 16.11.2014. Galleriakeskiviikkona 5.11 Mariannen voi tavata galleriassa.

Tutustu myös Galleria Johan S.:n TARINAAN
Galleria Johan S.:n ohjelma TÄÄLLÄ


ART Kaarisilta – Näyttelytila marginaalitaiteelle

IMG_3153Galleria ART Kaarisillan galleristi ja taidehistorioitsija Maria Ollikainen innostui taidehistorian opinnoista
aikoinaan siksi
, että häntä kiinnosti taiteen ja katsojan välinen suhde ja se, kuinka teokset kertovat omasta ajastaan. ART Kaarisilta esittelee pääosin erityistukea tarvitsevien taiteilijoiden töitä, ja Marian mukaan gallerian tiloissa pääseekin näkemään monenlaisia reaktioita:

“Taide ylipäänsä, ja ehkä täällä meillä vielä erityisemmin, koskettaa niin paljon että ihmiset alkaa puhumaan asioista, joista ei välttämättä normaalitilanteessa puhuisi. Monet ihan herkistyvät ja toiset taas kiinnittävät enemmän huomiota tekniikkaan. Osa puistelee päätään eikä ymmärrä ollenkaan, ja osa taas rakastuu välittömästi ja haluaa viedä teoksen suoraan kotiin.”

Näyttelytila marginaalitaiteelle

ART Kaarisiltaa ylläpitää Kaarisilta ry, joka järjestää kuvataiteen ja musiikin päivätoimintaa, kuntouttavaa toimintaa ja ammatillista koulutusta lievästi kehitysvammaisille henkilöille. Näyttelyvalinnoissa painopiste on erityistukea tarvitsevissa taiteilijoissa, mutta galleriassa halutaan tuoda esille myös muita sellaisia marginaalisia teoksia ja taiteilijoita, joiden ei ole niin helppoa päästä muualla esille. Näyttelyt eivät myöskään rajoitu vain kuvataiteeseen:

“Meillä on ollut kaikenlaista veistosnäyttelyistä installaatioihin. Tekniikan puolesta ei ole erityistä linjaa. Tärkeää on se, että se ei ole sellaista ihan tavanomaisen sievää taidetta, että siinä tekemisessä täytyy olla se välittömyys, innostus ja intuitio. Me otetaan sitä, mikä näyttää kiinnostavalta ja mikä sopii meidän marginaaliin linjaan”, Maria täsmentää.

Mitä ART Kaarisillassa tapahtuu Galleriakeskiviikkona? Käy kurkistamassa TÄÄLTÄ.

 


tm•galleria – Korkeatasoista maalaustaidetta

IMG_3163

tm•gallerian vs. näyttelysihteerille Katariina Salmijärvelle Taidemaalariliiton galleria on tuttu jo 90-luvun alusta. Silloin taideopintonsa juuri aloittaneesta opiskelijasta, nykyisestä liiton jäsenestä, taidemaalarista ja kuvataitelijasta, tuli gallerian vakiokävijä:

“Tunnen tmgallerian hyvin pitkältä ajalta. Tämä on yksi Helsingin hienoimmista näyttelytiloista. Tilassa on myös korkeutta. Se on taiteilijalle myös haasteellista.”

tmgalleria eroaa monesta Helsingin galleriasta. Tällä gallerialla ei nimittäin ole galleristia  ollenkaan, vaan vierailijat vastaanottaa näyttelysihteeri, joka on osa viisihenkistä näyttelytoimikuntaa. Kaikki näyttelyvalinnat tehdään näyttelytoimikunnan voimin, ja valinnoissa painopiste on korkeatasoisessa maalaustaiteessa:

“tmgalleria on oiva paikka tulla katsomaan, mitä maalaustaide on tänä päivänä.  Sellaisellakin ihmisellä, joka ei käy museoissa tai gallerioissa, on joku mielikuva maalaustaiteesta. Mielikuvat voivat pohjautua koulukirjoihin ja postikortteihin, joissa usein esitellään Suomen kultakauden teoksia yli sadan vuoden takaa. Maalaus ei välttämättä nykypäivänä enää tarkoita vain öljypohjaista väriä kankaalla. Tänne voi tulla ihmettelemään, mitä kaikkea muuta se voi olla.”

Galleria on kuin kirjasto

Joskus uudenlaiseen maalaustaiteeseen tutustuminen saattaa tuntua haasteelliseltakin. Nykypäivän maalaus kun ei välttämättä sisällä perinteisen maalauksen elementtejä lainkaan:

IMG_3167

“Heinäkuun 2014 Ruoveden maisema -näyttelyssä taiteilija Markus Tuormaan teokset esittäytyivät maalauksina, vaikka ne eivät olleet maalauksia totutussa merkityksessä ollenkaan. Tuormaa laittoi esille mm. venetsiantärpättiä, joka on eräs perinteisimmistä maalausmateriaaleista. Osana teosta ollut teksti kuitenkin kertoi, millä tavalla teos on maalaus.”

Katariina kehottaa tutustumaan kaikenlaiseen taiteeseen rohkeasti, varsinkin jos mielikuvat ovat hämärät tai epäluuloiset:

“Luulo elää tietämättömyyden pellossa. Ainoa keino tarkistaa luulojensa oikeellisuus  on tutustua niihin, eli tässä tapauksessa mennä gallerioihin. Olen itse kolunnut gallerioita 90-luvun alusta asti, eikä yhdessäkään ole tullut sellainen olo, etten voisi viettää siellä aikaa vain katselemassa. Samalla tavalla kuin kirjasto, myös galleria on kaikille avoin tila, jonne saa tulla.”

Mitä tm•galleriassa tapahtuu Galleriakeskiviikkona? Käy kurkistamassa TÄÄLTÄ.