Yleisön aloittamaa taidetta

marianne

Galleriakeskiviikkona 5.11 Galleria Johan S:ssä vierailijoilla oli mahdollisuus jättää jälki taiteilija Marianne Niemisen paikalle tuomiin maalauspohjiin, joista Marianne lupasi viimeistellä maalauksia. Maalaukset ovat nyt  valmiit ja Marianne kertoo, millaista oli työstää muiden aloittamaa taidetta:

”En ole aiemmin vastaavaa tehnyt, ja homma oli kyllä melko haastavaa. Mielessä pyöri epävarmuus ja jonkinlainen pahoitteleva fiilis, jos päädyin peittämään jonkin vieraan jättämän jäljen kokonaan näkyvistä. Joidenkin muotojen ja erityisesti tarkasti esittävien kuvien kohdalla
perhonenoli kuitenkin tehtävä radikaaleja ratkaisuja, jotta pystyn kutsumaan maalauksia omikseni. Silti kaikki viivat ja muodot ovat töissä mukana: kissa vaan meni pimeään heinikköön, kiltin näköinen kukka sai raivarit, vino linja jäi elämään sommitteluratkaisuissa ja perhonen meni kuvun alle suojaan. Joidenkin jälkien kohdalla asetin siveltimen sen merkitsemään kohtaan ja annoin palaa, tuli mitä tuli.

Hassua tarinallisuutta maalausprosessiin noiden muiden jättämien jälkien kautta siirtyi. Huomasin ”juttelevani” sisäisesti jälkiä jättäneiden kanssa, kyselin, olisko tää ok ja huomaathan, että kyllä se siellä vielä on. Haittaako, jos siirrän tätä vähän alemmas jne. Erityisen hankalaa oli kohdata pienen pojan piirtämä laatikko/ikkuna/tai muu, josta isä teki kirjan. Tai rakastuneiden ikuisuutta/tiimalasia/kahdeksikkoa kuvaava muoto, jonka kivijalaksi oli hierretty sormenjäljet. Myös entisen oppilaan upea arkkitehtoninen viiva peittyi lopulta sumuun, mutta päätin luottaa, että tyttö kyllä tietää, missä se on. Ja ne liput myös.

maalaksen alut

Galleriassa olin aivan innoissani. Oli kiva jutella vieraiden kanssa, nauroimme ja juttelimme paljon, ja ihmettelimme kaikenlaista. Moni teki jälkiä mielellään, mutta joitakuita sai houkutella hieman. Ihmiset aivan selvästi kunnioittivat toisten jo jättämiä jälkiä ja arastelivat erityisesti niissä kohdin, joissa aiemmin jätetyt jäljet muistuttivat jotakin: hiussuortuvia, maisemaa tai muuta. Ratkaisimme asian kääntelemällä maalauspohjia toisin päin, jolloin alkuperäinen viiva alkoikin näyttää muulta. Itseäni vaivaa vieläkin, mikä muoto se oli, joka minun ja tekijän kumppanin silmissä näytti korvalta, mutta ei kuulemma ollut. Ei siis mikään ihme, jos joitakuita ärsyttää se, että eivät saa kiinni maalausteni suuresta salaisuudesta. Jota ei siis ole.

Keskiviikon jälkeen en malttanut odottaa, että pääsen aloittamaan maalaamista. Työhuoneella tuli inspiroitumisen jälkeinen ahdistus, stressi, osaamattomuus, päättämättömyys ja paniikki, jota osaltaan ehkä lietsoi myös oma päätös saada työt valmiiksi ennen seuraavaa Galleriakeskiviikkoa. Toisaalta, noinhan se menee aina, joten siinä mielessä mikään ei oikeastaan muuttunut.

Kokemus oli hieno, ja kannatti käydä läpi.
Tekisinkö uusiksi? Luultavasti en.

Hymyjä kaikille mukana olleille.

Marianne”

Kaikki valmiit maalaukset ja lisää Mariannen ajatuksia löydät blogista maalattua.blogspot.com

maalaus maalaus 2

 

 


Marianne Nieminen – Maalauksia

IMG_3612

Kun Marianne Nieminen parikymppisenä lähti opiskelemaan kuvataidetta, hänestä piti tulla kuvittaja. Vaikka Marianne oli piirtänyt lapsesta asti, piti ajatus taiteilijaksi ryhtymisestä käydä hakemassa Bostonista asti:

“Lähdin au pairiksi Bostoniin, missä perhe kustansi minulle piirustuskurssin. Siellä paikallinen taiteilija sanoi, että voisin harkita tekeväni tulevaisuudessa töitä kuvan kanssa. Hän jatkoi, ettei voi taata materiaalisesti rikasta elämää, mutta muilla tavoin rikasta kyllä. Siitä rohkaistuneena hain sikäläiseen taidekorkeakouluun kuvittajalinjalle.”

Oma polku ei kuitenkaan löytynyt helposti. Toisena opiskeluvuotenaan Marianne tajusi, että kuvittaminen ei ole se oma juttu:

“En esimerkiksi uskonut, että kannattaa katsoa mallista, kun piirtää jotakin tiettyä. Mussa eli tosi vahvasti ajatus, että kaiken pitää tulla omasta päästä. Toisena opiskeluvuotena valitsin päivän täytteeksi abstraktin maalauksen kurssin, jolla olin aluksi ihan pihalla. Tunsin koko ajan huonommuutta, kun en oikein tajunnut mistään mitään. Jossain vaiheessa kyseisen kurssin lopussa sitten naksahti, että ei tekemisen lähtökohdan tarvitse olla mitään tiettyä, tai esimerkiksi oman elämän tragediasta kumpuavaa. Mä voin vaan tykätä siitä mitä mä teen ja vaikka maalata siksi, että se tuntuu musta hyvältä.”

USKALLA VÄRITTÄÄ REUNOJEN YLI

Työhuoneen lattialle on vaihdettu uusi muovi. Yhtä nurkkaa kannattaa kuitenkin välttää: vaikka huone on juuri IMG_3627siivottu, saattaa sieltä löytyä märkää maalia. Seinää vasten nojaa Mariannen ensimmäinen, yhä käytössä oleva maalausteline, johon on nyt ripustettu keskeneräisen työn sijasta kuulokkeet. Kun Marianne maalaa, niistä soi progressiivista trancea. Maalauksissaan Marianne leikittelee sävyillä ja rakenteilla, eikä niissä välttämättä ole tiettyä teemaa tai aihetta:

“On todella hankalaa kuvitella, että lähtisin tekemään kuvaa jostain tietystä asiasta. Ajattelen, että maalaukseni ovat parhaimmillaan, kun ne on vähän aiheen sivusta ja vierestä tehty ennemmin kuin jotain eksaktia. Sen takia töilläni ei ole nimiä. Jos annan teokselle nimen, pelkään, että katsoja alkaa etsimään merkityksiä sen kautta. Joskus mulle tullaan sanomaan, että ‘tykkäsin siitä maalauksesta, jossa oli se lohikäärme’ ja sitten ihmettelen itsekseni hymyillen, että mikä lohikäärme. Muiden antamat nimet ovat kuitenkin ihania, ja siksi ne saakin nimetä juuri niin kuin haluaa.”

Päivisin Marianne opettaa kuvataidetta murrosikäisille. Opetustyössä hän painottaa, että pärjätäkseen kuviksessa ei välttämättä tarvitse olla lahjakas piirtäjä:

“On oppilaita, joiden sommittelun- tai värintaju on ihan mieletön, tai käsitteellinen ajattelu siitä, millainen kuva voi olla, hyvä ja IMG_3653ennakkoluuloton. Taitavat piirtäjät taas saattavat olla hirveän varovaisia, koska on opetettu, että asiat täytyy tehdä tietyllä tavalla. Heille on joskus kauhistus kun sanon, että väritä sen viivan yli, kokeile ja riehu vähän. Uskon nimittäin, että epämukavuusalueella kannattaa vierailla välillä. Silloin saa oma tekemisen tapakin ehkä uutta näkökulmaa ja arvostusta.”

Muutenkin Marianne kokee, että taiteeseen suhtaudutaan joskus väärällä tavalla vakavasti:

“Usein ajatellaan, että teoksiin on aina jokin oikea tulkinta. Jos sitä ei ymmärrä ja näe samalla tavalla kuin muut, on jotenkin hölmö tai tietämätön. Tai että jos hämmennyn taiteesta, niin mussa on joku vika. Hämmennys on mahtavaa! Se pitäisi hyväksyä. Minulle maalaaminen on tietyssä mielessä tarve. Se on omaa tilaa ja tietynlaista maailmassa kiinni olemista. On pakko luottaa siihen, että syntyy jotain, kun en liikaa yritä”.

Marianne Niemisen Maalauksia-näyttely Galleria Johan S.:ssä 28.10 – 16.11.2014. Galleriakeskiviikkona 5.11 Mariannen voi tavata galleriassa.

Tutustu myös Galleria Johan S.:n TARINAAN
Galleria Johan S.:n ohjelma TÄÄLLÄ